Rakas päiväkirjani.
Eilen karkasin rusakon perään.
Se seisoi niin
komeasti keskellä polkua, että tein ovelan kolmois-salkowin, vapautin
itseni emännän kahleista ja ryntäsin kannoille hihna perässä lepattaen.
Kuulin korvissani vain tuulen huminan ja hetken siinä juoksimme vain me
kaksi tupsuhäntää.
Tiukassa kurvissa suoraan ryteikköön kai hieman
harhauduin, kun yhtäkkiä pitkäkorvaa ei ollut missään. Sieltäpä minut
sitten löydettiin enkä saanut enää jatkaa retkeäni.
Jahdin jälkeen rentouduin ihmismummolan karvamatolla.
Otso
Ennen pupuloikkaa ennätin ihastella kukkivaa tuomea ja rauhallista iltaa. Rusakoita on ollut viimeisen vuoden ajan niin paljon meidän nurkilla, että koirat eivät niihin ole enää juuri huomiota kiinnittäneet. Ne loikkivat aamulenkillä pyörätiellä edellä, istuksivat pihoilla ja ilmestyvät milloin mistäkin eteen. Nytkin olin oikaisemassa metsän poikki koirapuiston kulmilla, kun pupu törötti polulla. Sen singahtaessa loikkaan lähti Otsokin ja hihna kädestä...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti